Sähköhuolto tukee kiinteistön arvon säilymistä

Sulanapitojärjestelmien asennus
"Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy on Helsingin kantakaupungin vanhaan asuinkiinteistökantaan erikoistunut isännöitsijätoimisto. Toimistomme sijaitsee Katajanokalla ja isännöimme puoltasataa kiinteistöä, joista valtaosa Katajanokalla, Kruununhaassa, Eirassa ja Ullanlinnassa. Lisäksi hoidamme viittä lähiökiinteistöä Itä- ja Pohjois-Helsingissä."

Eräällä herttoniemeläisellä asunto-osakeyhtiöllä oli hyvin läheinen sidos naapuriyhtiöön. Taloilla oli yhteinen lämpökeskus, saunaosasto sekä jätehuolto. Asioiden hoito oli varsin hankalaa ja lopulta se johti uudelleenjärjestelyihin. Kesällä 2002 talolle oli rakennettu oma lämpökeskus ja jätehuollon yhteistoiminnasta oli sovittu luovuttavan elokuun 2003 loppuun mennessä. Tässä vaiheessa yhtiö siirtyi meidän isännöitäväksemme ja ensimmäisenä tehtävänäni oli teettää talolle oma jätekatos. Edellinen isännöitsijä oli jo ostanut katoksen elementit, jotka odottivat tehtaalla Heinolassa. Minä sovin katoksen sijoittamisesta tontille Helsingin rakennusvalvontaviraston kanssa ja teetin maanrakennus- ja asfaltointityöt ennen, kun tilasin katosfirman tuomaan sen paikalleen. Tässä vaiheessa täytyi miettiä katokselle myös valaistus. Hyllyssäni oli ”Sähköalan Avainyritykset 2003” -luettelo. Löysin sieltä yrityksen nimeltä Erä-Sähkö ja kun talon lähellä oli Erätori, niin ajattelin että tämäpä taitaa olla aivan naapurissa.

Kauppakeskus Kluuvi

Soitin Juha Hietalalle ja ryhdyimme ideoimaan valaistusta. Hän ehdotti, että asennamme katoksen oven päälle yhden valaisimen, jonka ohjaus liitetään muun pihavalaistuksen yhteyteen ja sisäpuolelle toisen, jota ohjaamaan asennetaan liiketunnistin. Johdotus tuotaisiin metalliputkessa talon ulkoseinää pitkin ja maakaapelina sokkelilta katokselle. Idea vaikutti hyvältä ja tilasin työn. Kun Heinolan pojat olivat saaneet katoksen pystyyn, Juha tuli sovitusti asentamaan sähköt ja syyskuussa asukkaat saivat viedä roskansa omaan lähellä olevaan katokseen. Asukkailta tuli palautetta itse katoksesta ja sitä jouduttiin muuttamaan seuraavana kesänä asukkaiden toiveiden perusteella. (Katoksenhan oli tilannut jo edellinen isännöitsijä) Katoksen sähköistyksestä ei kukaan ole lausunut mitään. Kun suomalainen ei positiivista palautetta hevin anna, voitanee todeta, että asukkaat ovat olleet tyytyväisiä katoksen sähköistykseen.

Hyvin sujuneen yhteisyrityksen jälkeen opin luottamaan Juhaan ja aina sähköön liittyvissä korjauksissa olen tottunut sopimaan asennuksista hänen kanssaan. Nyt takana on toinenkin samanlainen jätekatosprojekti, jugend-henkisten valaisinten tilaaminen Saksasta ja Espanjasta sekä niiden asentaminen ainakin kolmeen eri kiinteistöön, sadevesijärjestelmien saattolämmitysten asennusta kuin myös vähän proosallisempien pihavalaistusten rakentamista. Kustannusarviot ja aikataulut ovat pitäneet.

Niin ja se Erä-nimi: Pian ilmeni, ettei sillä ollutkaan mitään tekemistä Erätorin kanssa vaan se liittyi Juhan lempiharrastukseen eränkäyntiin. Eli alku perustui väärinkäsitykseen mutta se ei ole kyllä yhteistyötä haitannut!

Kevätterveisin,

Erkki Rainessalo, isännöitsijä ITS-TEK LKV
Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy ISA

 

Muita esimerkkejä:

Kauppakeskus Kluuvi ja Megahertsi
Erä-Sähkö Oy on tehnyt kauppakeskus Kluuviin... Lue lisää kohteesta

Taloyhtiöiden moninaiset tarpeet
Olen ollut erittäin tyytyväinen Erä-Sähkön... Lue lisää kohteesta

Viihdy kotona
Halusimme valaistuksen osaksi arkkitehtuuria...Lue lisää kohteesta

Toimitilojen sähköistykset
Toimitilojen sähköistyksestä ohessa esim... Lue lisää kohteesta

Liiketilojen sähköistykset
Liiketilojen sähköistyksen tarpeet syntyvät... Lue lisää kohteesta